Nuorten pahoinvointiin puututtava
Nyt kannamme seurauksia 30-40 vuoden takaisista vääristä poliittisista valinnoista. Kestävät arvot haluttiin silloin romuttaa. Tilalle tarjottiin sellaisia arvoja, joiden aateperusta kaatui 1990-luvun alussa. Sen jälkeen raha ja markkina-arvot ovat saaneet ylivallan. Tasapaino on järkkynyt. Kristillinen lähimmäisenrakkaus ja yhteisvastuu on palautettava arvoon. Kasvatus- ja kurinpitoasioissakin on saatettu löysätä liikaa. Tietosuoja on muutettava turvaamaan enemmän yhteisöä kuin rikollista toimintaa.
Aselainsäädäntöä on kiristettävä. EU-direktiivien odottelu on tarpeetonta. Suomessa on tehtävä järkevät ja vastuulliset päätökset kumartelematta Brysselin byrokratialle, jossa mm. aseteollisuus valvoo taloudellisia etujaan suurella rahalla loppuun asti.
Verokevennyksistä on tingittävä
Eduskunta ja asiantuntijat ovat vuosia puhuneet lasten ja nuorten mielenterveysongelmista. Erittäin vahvan talouskasvun vuosina olisi ollut mahdollisuus hoitaa asiat kuntoon. Mittavat verokevennykset ajavat yhä näiden tarpeiden edelle. Valitettavasti pääministeri tyrmäsi kysymykseni, jolla peräsin muutoksia jo ensi vuoden valtion talousarvioesitykseen. Uskon, että kansa on kanssani samaa mieltä. Hallituksen arvojärjestys on väärä.
Kuntatalous on ahtaalla. Viime vuoteen asti kuntien valtionosuuksia leikattiin. Vuosien jälkeenjääneisyyttä ei ole korvattu. Kuntien menot kasvavat yhä selvästi enemmän kuin tulot. Rahoitusaukko suurenee. Tästä kärsivät eniten ne väestöryhmät, joilla ei ole vahvoja puolestapuhujia. Valitettavasti lapset, nuoret ja mielenterveyspotilaat kuuluvat näihin.
Viimeisimmän rikoksen teki nuori mies, joka oli kasvanut Pohjois-Pohjanmaalla paikkakunnalla, jossa muutama vuosi sitten hänen ikätoveriensa keskuudessa koettiin itsemurha-aalto. Muuttotappiokunta on kärsinyt EU-ajan epäonnistuneesta aluepolitiikasta ja kuntatalouden ahdingosta. Seuraukset ovat ikäviä.
Aiemmat murhenäytelmät tapahtuivat Tuusulassa ja Vantaalla. Ne ovat vauraita muuttovoittoalueita. Niissä monet nuoret ovat juurettomia. Kun siihen yhdistyvät koulukiusaaminen, epäterve väkivaltaviihde ja nettimaailma sekä mielenterveyspalvelujen laiminlyönti, eivät tragediat ole yllätyksiä.
Raha ja lainsäädäntö eivät poista ongelmia. Niiden puute kuitenkin pahentaa tilannetta. Siksi on välttämätöntä, että hallitus ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin, joilla voidaan vaikuttaa tulevaan kehitykseen. Peräti 870 miljoonan euron hyvätuloisten verokevennyksistä on tingittävä lasten, nuorten, perheiden ja koulujen hyväksi. Vaikka nuorista valtaosa on mallikelpoista, yhä useammat voivat pahoin ja ajautuvat syvään kriisiin. He tarvitsevat apua.
Toimi Kankaanniemen kirjoitus Keskisuomalaisessa 1.10.2008
