Tänään on 9. syyskuuta 2010
19.11.2009

Tehotonta elvytystä

Suomi elää syvässä lamassa. Vienti ei vedä. Se on perussyy yritysten vaikeuksiin ja työttömyyden kasvuun.

Kaikkien veronsaajien tulot vähenevät. Alijäämät katetaan velanotolla. Valtio ottaa uutta lainaa tänä vuonna 10,4 miljardia euroa ja ensi vuonna peräti 13 miljardia.

Seuraavinakin vuosina raskas velanotto jatkuu. Kunnat joutuvat ottamaan myös miljardiluokan lisävelan. Koko talous on vaikeassa kierteessä.

Taloutta ja työllisyyttä pyritään elvyttämään julkisilla panostuksilla. Vanhasen hallitus elvyttää useilla miljardeilla. Tarkkaa lukua on vaikea arvioida, koska laskentaperusteet eivät ole yksiselitteisiä. Jokainen elvytyksellä turvattu työpaikka on kuitenkin tärkeä.

Määrällisesti hallituksen elvytys on oikeaa kokoluokkaa, kun otetaan huomioon, että se tapahtuu velkarahalla. Sen sijaan elvytyksen kohdentaminen on epäonnistunut. Siksi tuhansia työpaikkoja on menetetty.

Hallitus on käyttänyt suuren osan varoista veroelvytykseen. Sen tehottomuuden ovat asiantuntijat vahvistaneet. Jos veroelvytys olisi selkeästi kohdennettu pieni- ja keskituloisiin, eläkeläisiin ja lapsiperheisiin, olisi teho ollut parempi. Kotimainen kulutuskysyntä olisi kasvanut ja luonut työpaikkoja. Nyt suurimman elvytyksen ovat saaneet kaikkein hyväosaisimmat, jotka eivät elvytystä tarvitse.

Rikkaille kohdennettu veroelvytys on kokoomuksen ideologista politiikkaa, johon valitettavasti keskusta ja vihreät ovat nöyrästi alistuneet. Se on vastuutonta valtion velkaannuttamista.

Kokoomuksen valtiovarainministeri Jyrki Katainen vastasi kyselytunnilla kysymykseeni vero- ja muun elvytyksen kohdentumisen oikeudenmukaisuudesta ja tehokkuudesta väestöryhmittäin ja alueellisesti. Hän totesi, että näitä tekijöitä ei ole tutkittu eikä tiedetä. On aivan uskomatonta, että hallitus jakaa miljardeja selvittämättä niiden kohdentumista ja keskeisiä vaikutuksia.

Veroelvytys on suosinut ruuhka-Suomen hyvätuloisia ja varakkaita suhteessa paljon enemmän kuin esimerkiksi keskisuomalaisia. Myös valtion investointeihin osoitetut elvytysvarat ovat menneet muualle kuin Keski-Suomeen. Ainoaa varsinaista kohdetta, Hirvaskankaan risteystöitä ei ole saatu alulle.

Elvytyksessä kyse on suurista rahavirroista, joiden alueellistakin kohdentumista on syytä tarkoin valvoa. Hallituksella ei ole aitoa aluepolitiikkaa. Maakunnat kärsivät.

Parasta elvytystä olisi kuntien investointien ja työllistämismahdollisuuksien nopeuttaminen. Vanhasen hallitus on kuitenkin osoittautunut hyvin kylmäksi kunnille. Ne on ajettu ahdinkoon, verojen kiristyksiin ja palvelujen heikentämiseen. Samalla työpaikat ovat vähentyneet. Tulos on sama kuin hallituksen tuottavuusohjelmalla, jonka leikkauslistoja ei ole edes tässä kriisitilanteessa pysäytetty.

Vanhasen hallituksen on kiireesti selvitytettävä elvytyspolitiikkansa perusteet, tavoitteet ja tulokset. Tarvitaan uusi, oikeudenmukainen ja tehokas suunta.

TOIMI KANKAANNIEMI kansanedustaja, kd Uurainen

© Toimi Kankaanniemi. Powered by ToimiSait 2.0.