Ministerien sote-malli ei ansaitse kehuja
Kansanedustaja Anne Kalmari, kesk, ja piirin puheenjohtaja Pauli Partanen, kok, ylistivät Vanhasen hallituksessa vuosien väännön jälkeen syntynyttä mallia PARAS-hankkeen tärkeimmän osan eli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Kalmari (Ksml 8.2.) ja Partanen (Ksml 12.2.) ovat päinvastaista mieltä siitä, kenen malli voitti. Molemmat ovat väärässä. Kukaan ei voittanut. Syntyi sekasotku.
Eduskunta hyväksyi kunta- ja palvelurakenneuudistuslain yli kolme vuotta sitten. Lain 5§:n 3 momentissa määrätään, että ”kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä, on oltava vähintään noin 20 000 asukasta”. Tämä kaavamainen määräys oli alun perin epäonnistunut. Se ei ota huomioon riittävästi alueellisia oloja, etäisyyksiä ja ihmisiä. Esimerkiksi pohjoiselle Keski-Suomelle se on kelvoton malli. Tällaisilla vaatimuksilla hallitus on saanut aikaan sen, että maakuntaamme uhkaa hajoaminen reunoiltaan. Se on estettävä.
Vastauksessaan 14.11.2007 kirjalliseen kysymykseeni (KK 408/2007) ministeri Paula Risikko, kok, ei osannut vastata, mitä hallitus tarkoittaa ”perusterveydenhuoltoon kiinteästi liittyvillä sosiaalitoimen tehtävillä”. Hän lupasi vastauksen vuoden 2007 loppuun mennessä, mutta sitä ei tullut edes vuoden 2009 loppuun mennessä. Ministerien riitely tästä ja terveydenhuoltolain sisällöstä on jatkunut yli kolme vuotta. Tällainen on vastuutonta.
Nyt pääministerin ja valtiovarainministerin puututtua asiaan syntyi sopimus, josta Kalmari ja Partanen ovat eri mieltä. Uusi malli sotkee monet kuntien tekemät suunnitelmat. Kunnille on syntynyt isot kustannukset ministerien saamattomuuden johdosta. Tämä on sitäkin vakavampaa, kun tiedämme, että sosiaali- ja terveydenhuolto nielee kuntien varoista valtaosan ja nämä palvelut ovat kuntalaisille elintärkeitä.
Pauli Partanen kirjoittaa vahvasta peruskunnasta. Valitettavasti Suomessa ei sellaisia enää ole kuin muutama Etelä-Suomessa. Vanhasen hallitus on ajanut isotkin kunnat niin ahtaalle, että mm. sosiaali- ja terveyspalveluja ajetaan alas. Maaseutukuntien liitoksissa ei synny vahvoja kuntia. Ihmisten eriarvoisuus kasvaa, kun palvelut etääntyvät. Siitä hallitus ei kanna huolta.
Hallituksen uusin sote-malli tulee hylätä. Pikaisesti on koottava koko terveydenhuolto yhteen maakunnallisen hallinnon alle. Vanhustenhuolto on jätettävä sen ulkopuolelle ja peruskuntien vastuulle. Vanhuksia ei pidä lähteä siirtelemään kotikunnistaan suuriin laitoksiin, mitä hallituksen malli pahimmillaan voisi merkitä. Inhimillisyys pitää säilyttää.
Tavoitteeksi tulee asettaa maakuntatasoisten terveys-, ammattikoulu-, maankäytön suunnittelu- ja muiden laaja-alaista yhteistyötä edellyttävien toimintojen kokoaminen yhteen. Suorilla vaaleilla valittava maakuntavaltuusto ja sen alaisuudessa maakuntahallitus ja toimialoittaiset lautakunnat sopii erinomaisesti Keski-Suomeen. Tähän demokraattiseen malliin on syytä pyrkiä vuoden 2013 alusta alkaen.
Toimi Kankaanniemi
Kansanedustaja, kd
(Keskisuomalainen 23.2.2010)
