Postipalvelut ajautumassa tuuliajolle
Euroopan unioni on suuressa ”viisaudessaan” Suomenkin hallituksen myötävaikutuksella säätänyt postipalveludirektiivin. Siinä määrätään, että postipalvelut on vapautettava kilpailulle ja markkinaehtoisiksi tämän vuoden loppuun mennessä.
Direktiivi kuuluu siihen suureen joukkoon, joka on laadittu Keski-Euroopan aivan toisenlaisiin oloihin. Suomi on kauttaaltaan asuttu, laaja maa. Meille tällainen direktiivi ei sovellu. Direktiivi asettaa ihmiset ja yritykset eriarvoiseen asemaan sekä palvelun saatavuuden että hinnoittelun suhteen kotipaikasta riippuen.
Voimassa olevan postipalvelulain mukaan kaikilla kirjepostia toimittavilla on velvoite jakaa posti viitenä päivänä viikossa ja taksojen on oltava kaikkialla samat. Myös sanomalehdet ovat samanhintaisia tilaajan asuinpaikasta riippumatta. Näistä velvoitteista tulee pitää tiukasti kiinni.
Postipalvelu avattiin jo 1990-luvulla kilpailulle, mutta vasta nyt EU:n direktiivi jyrää liberaalin markkinatalouden kansallisen peruspalvelun alalle. Muutama ulkomainen yritys kuljettaa jo paketteja. Meneekö koko postipalvelu ulkomaiseen omistukseen, on aiheellinen kysymys. Viimeaikaiset hallituksemme ovat olleet valmiit myymään valtion yhtiöitä jopa pilkkahintaan kansainväliseen omistukseen ilman asianmukaisia palvelu- ja työllistämisvelvoitteita. Se on ollut vastuutonta. Näin on tapahtunut riippumatta siitä, onko hallitusta johtanut sosialidemokraatti vai keskustalainen pääministeri. Lähes kaikki on ollut kaupan.
Ulkomaisilla ja kotimaisillakin yrityksillä on suuri halu vallata postimarkkinat ruuhka-Suomessa, jossa toiminta on erittäin kannattavaa. Ne eivät kanna vastuuta maakunnista. Jos hallitus antaa näille oikeuden ”kerman kuorintaan”, on se kohtalokas isku yli miljoonalle suomalaiselle, joiden postipalvelut heikkenevät ja kallistuvat. Valtion omistama Itella Oyj suunnittelee jo nyt postipalvelupisteiden laajaa lopettamista. Hallintoneuvosto, jota johtavat kansanedustajat Eero Lehti, kok, ja Antti Rantakangas, kesk, on avainasemassa. Jos se ei alasajoa halua estää, Vanhasen hallituksen on se tehtävä.
Vanhasen hallitus on keskittänyt julkisia palveluja rajusti muutamaan suureen keskukseen. Yksityistäminen on ollut toinen ideologinen tavoite. Postin osalta näin ei saa tapahtua. Palvelut on turvattava tasapuolisesti koko maassa.
Lakia laatiessaan Vanhasen hallituksen on toimittava niin, että joko kaikille alalla toimiville yrityksille asetetaan velvoite järjestää palvelut tasavertaisesti koko maassa tai pelkästään esimerkiksi Etelä-Suomen suurissa keskuksissa toimiville ”kermankuorinta”-yrityksille määrätään postitoimintamaksu, jolla kerätään varat tasapuolisten palvelujen turvaamiseen kaikkialla Suomen perustuslain hengen mukaisesti.
Uudessa postipalvelulaissa, jota Vanhasen hallitus parhaillaan valmistelee, punnitaan Keskustan, Kokoomuksen, vihreiden ja Rkp:n todellinen halu turvata ihmisten ja yritysten tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu! Maakuntamme ministerit nukkuivat, kun Keski-Suomen hätäkeskus päätettiin hallituksessa ajaa alas. Nyt heilläkin on heräämisen aika!
Toimi Kankaanniemi
Kansanedustaja, kd
(Keskisuomalainen 8.3.2010)
