Vaalijärjestelmän uudistusesitys sai odotetusti myrskyisen vastaanoton. Ne edustajat, joita järjestelmä uhkaa, ovat huolissaan. Hallituksen esitys on yksimielinen, mutta hallituspuolueissakin on monia oman edun tavoittelijoita. Oikeudenmukaisuus jää toiseksi, vaikka juristiasiantuntijat ovat vankasti sitä mieltä, että nykyisin eduskuntavaalijärjestelmä on perustuslain vastainen.
Eduskuntavaalien ajankohdan siirto maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin sai sen sijaan yksimielisen vastaanoton. Vaalityötä on huomattavasti mukavampi tehdä keväisessä auringonpaisteessa kuin lumisessa paukkupakkasessa. Tein vaalien siirrosta lakialoitteen jo vuonna 2002. Silloin se sai vastustusta samoilta, jotka nyt kannattivat hanketta. Seuraavat vaalit pidetään 17.4.2011.
Vaalirahoitus oli myös käsittelyssä. Kampanjakattoa kannattaa Kokoomusta ja Rkp:ta lukuunottamatta kaikki. Mutta enemmistön tahto ei toteudu. Niinpä suuret setelit ratkaisevat vaalituloksen tulevaisuudessakin, mikäli kansa mainonnan määrään luottaa. Rahoitus tulee kuitenkin avoimemmaksi ja julkisemmaksi. Se on hyvä. Vähitellen Suomikin siirtyy sivistysvaltioiden joukkoon vaaliasioissakin.

Tilaa RSS-syöte