Tänään on 4. syyskuuta 2010
Huikeat velat ja vastuut
30.06.2010 19:30

Suomalaiset veronmaksajat saavat vastuulleen tänä vuonna 12 mrd€ uutta valtion velkaa. Lisäksi vastuullemme otettiin eduskunnan enemmistön päätöksellä 7,9 mrd€:n omavelkainen takaus konkurssin partaalla häilyvien euromaiden puolesta. Kreikka sai meiltä 1,6 mrd€:n vakuudettoman lainan. Yhteensä siis velkamme ja vastuumme tänä ainokaisena vuonna nousee yli 20 mrd€:n. Se on hirveä summa, lähes puolet vuosibudjetistamme. Niin ja Islanti sai meiltä 0,5 mrd€:n ja Latvia 324 m€:n lainan.

Päätökset muiden maiden velkavastuista tehtiin pikavauhtia eduskunnassa. Minkäänlaisia riskianalyysejä tai aidosti riippumattomia selvityksiä ei tehty. Nuo suuret vieraiden maiden vastuut otettiin vastuullemme kuin ohi mennen. Suuret kansainväliset pankit pelastettiin meidän veronmaksajiemme laskuun. Tätä on EU-solidaarisuus. Se voi tulla todella kalliiksi.

EU:ssa rakennetaan valtavan 750 mrd€:n vakausrahaston lisäksi suunnitelmaa ottaa eduskunnan päätösvaltaan kuuluva budjettivalta komissiolle. Meillä ei ole omaa rahapolitiikkaa eikä pian enää omaa vapaata budjettipolitiikkaakaan. Lisäksi veropolitiikan ohjaus aiotaan siirtää EU-byrokratialle.  "Sen syvemmälle interaatio ei voi edetä, ei näin pitkällä olla Yhdysvalloissakaan", totesi puhemies Sauli Niinistö blogissaan 22.6.2010. Näin on. 

Kategoria: Yleistä

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Sähköposti
Viesti
 Kirjoita kenttään kuvassa näkyvä tarkistusteksti ennen kommentin lähettämistä
 
 
© Toimi Kankaanniemi. Powered by ToimiSait 2.0.