Romanit ovat puhuttaneet viime aikoina paljon. EU:n jäsenmaista Romaniasta ja Bulgariasta on Suomeen vapaan liikkuvuuden ansiosta matkannut satoja tummia. Osa on hakenut turvapaikkaa. Tälle säädettiin kuitenkin vast'ikään este. Nyt on esillä erityisesti kerjääminen.
Kun viime vaalikaudella eduskunnan suuressa valiokunnassa käsiteltiin Romanian ja Bulgarin jäsenyyshakemuksia, pyysin kuultavaksi ihmisoikeustarkkailija Gunnar Janssonia nimenomaan romanien asemasta noissa maissa. Hän kertoi karua kieltä. Niissä on valtava määrä romaneja, jotka elävät slummeissa. Siellä näillä ei ole osoitteita, joten heillä ei ole sosiaaliturvatunnusta. Sen puuttuminen tekee heistä oikeudettomia ja "olemattomia" ihmisiä. Jansson varoitti ottamasta maita unioniin ennen kuin romanien asema on saatettu ihmisoikeuksia kunnioittavalle tasolle. Jäsenyydet kuitenkin hyväksyttiin. Tilanne noissa maissa ei ole korjaantunut EU-jäsenyyden aikana.
Kerjäläiset ovat syvä häpeä jokaiselle maalle, jossa heitä esiintyy ja erityisesti EU:lle, jonka arvoihin se ei sovi. Syy eli äärimmäinen köyhyys, pitää poistaa. Se ei poistu kiellolla, vaan kaikkien ihmisten saattamisella perustoimeentulon piiriin. EU:n tulee julistustensa mukaisesti toimia siten, että sen jokaisessa jäsenmaassa kunnioitetaan ihmisarvoa ja -oikeuksia. Siinä on ratkaisu kerjäämisongelmaan. Ei ongelman pyyhkimisessä piiloon.

Tilaa RSS-syöte