Suomessa on viikon takaisen tilaston (Vrk) mukaan 23 572 Virtasta ja 23 567 Korhosta. Ero on siis vain viisi henkilöä. Niemiset tulevat kolmantena. Heidän määränsä on 21 434 ja Mäkiset putoavat mitalisijoilta, heitä on "vain" 21 350.
Eduskunnassa on kaksi Virtasta ja kaksi Korhosta. Korhosia oli politiikan merkkipaikoilla vielä vuosi sitten kolmekin, yksi Vasemmistoliiton puheenjohtajana ja kaksi muuta Keskustan ja Sdp:n puoluesihteereinä. Korhosten alamäki tuli nopeasti. Huipulla tuulee ja se tuntuu. Aivan alas ei yksi Korhonen pudonnut, koska hän on edelleen liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja. Huhu kertoo, että eduskunnan toinen Korhonen nousisi hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi, mikäli paikka ministerinimityksen kautta lähipäivinä vapautuu.
Pelkällä nimellä ei vaikutusvaltaa saa. Mutta erittäin mukavia poliitikkoja ovat eduskunnan Virtaset ja Korhoset. Erinomaisia työkavereita ovat kaikki muutkin kansan valitsemat. Nimikirjon lisäksi on luonnekirjoja. Toiset avoimia, toiset vähemmän. Ja monenlaista murrettakin salissa kuulee. Sehän on luonnollista, koska maa on jaettu vaalipiireihin ja se takaa ihmisiä kaikista osista maata. Hyvä niin. Se rikastuttaa.

Tilaa RSS-syöte