Tänään on 4. syyskuuta 2010
Ohi on!
01.07.2010 22:59

Eduskunta päätti kevätkauden äänestyksillä isoista asioista. Ydinvoima ja Euroopan vakaustakuurahasto. Arvot mitataan useissa miljardeissa euroissa.

Kevätkaudella pidettiin 77 täysistuntoa. Oma valiokuntani talousvaliokunta oli työllistetyin. Se piti peräti 63 kokousta, joista useimmat oli pitkiä, jopa 5-6 tuntia. Pankki-, rahoitus-, vakuutus-, kilpailu-, elinkeino-, kuluttaja-, vesi- ja energia-asiat työllistivät. Mietinnöistä monet olivat paksuja ja vaativia. EU-asioita käsiteltiin suuri määrä.

En ollut poissa yhdestäkään täysistunnosta enkä yhdestäkään valiokunnan kokouksesta. Valiokunnan osalta olin ainoa, jonka tilastomerkintä poissaolojen osalta on nolla. Olen tyytyväinen myös vaikutusmahdollisuuksiini. Talousvaliokunnassa ei ole hallitus-oppositio-asetelma erityisen merkittävä. Oppositiosta voi vaikuttaa todella paljon, jos on ahkera ja aktiivinen ja pitää yllä hyvät suhteet (huumoriakin tarvitaan) joka suuntaan.

Täysistunnoissa käytin kevätkaudella yhteensä 96 puheenvuoroa. Se ei ole lähellekään niin paljon kuin muutamilla muilla, mutta sillä pääsee 10 puhuvimman edustajan joukkoon ja omassa ryhmässä ykköseksi. Puhuin, kun oli asiaa, en tilastoja varten. Tein viisi kirjallista kysymystä, kaksi suullista kysymystä, viisi lisätalousarvioaloitetta ja yhden lakialoitteen.

Suomen kehitykseen en ole tyytyväinen. Talous, työttömyys, köyhyys ja eriarvoistuminen ovat vakavia epäkohtia. Mutta omaan eduskuntakauteeni voin olla tyytyväinen. Tein parhaani ja sain monenlaista aikaan. Kiitos yhteistyökumppaneille ja tukijoille! Kiitän myös Luojaa erinomaisesta terveydestä ja voimista joka päivä!

Kategoria: Yleistä

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Sähköposti
Viesti
 Kirjoita kenttään kuvassa näkyvä tarkistusteksti ennen kommentin lähettämistä
 
 
© Toimi Kankaanniemi. Powered by ToimiSait 2.0.