Tänään on 7. syyskuuta 2010
Puhemiesdramatiikkaa
02.02.2010 18:25

Dramaattinen alku huomenna avattaville valtiopäiville. Vain vuoden 1929 valtiopäivillä puhemies on valittu pienemmällä äänimäärällä kuin nyt. Silloin lienee ollut poikkeustilanne, joten vertailu ei edes ole suoraan mahdollista.

Suljetuin lipuin suoritetussa vaalissa edustajien syvimmät tunnot pääsevät purkautumaan. Näin kävi. Syyt ovat moninaiset. Jokainen kansanedustaja hyväksyy eduskunnan menojen karsinnan. Menot karkasivat käsistä 1990-luvulla. On aika säästää. Mutta säästöt pitää tehdä neuvotellen yhteisymmärrystä etsien. Tässä lienee ollut toivomisen varaa.

Puhemiehellä ei ole täysistunnossa ääni- eikä puheoikeutta. Vaikka hän on yhden puolueen ja eduskuntaryhmän jäsen, hän on puhemiehenä ryhmien ulkopuolella, osin yläpuolellakin. Näin siksi, että hänen keskeisin tehtävänsä on yhdistää ja puolustaa koko eduskuntaa. Siinä ansaitaan tai menetetään luottamus. Sitä joko on tai ei ole. Se punnitaan joka vuosi.

Tänään huomattava osa oppositioedustajista antoi luottamuksen puhemiehelle, mutta hallitusryhmissä oli poikkeuksellisen paljon "toisinajattelijoita". Tulos oli yllättävä.

Kategoria: Yleistä

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Sähköposti
Viesti
 Kirjoita kenttään kuvassa näkyvä tarkistusteksti ennen kommentin lähettämistä
 
 
© Toimi Kankaanniemi. Powered by ToimiSait 2.0.