Tänään on 4. syyskuuta 2010
Suuret ikäluokat tulppa ja ongelma
18.06.2010 23:19

Kun miehet palasivat sotahommista 1944-45, he panivat alulle suuret ikäluokat. Syntyi vauvoja jopa yli 100 000 vuosittain. Saunoissa synnytettiin, mutta myös sairaalat täyttyivät. Muutama vuosi myöhemmin koulut olivat tupaten täynnä ja lisää rakennettiin. Sitten tuli ylioppilastulva. Yliopistot täyttyivät. Kansakoulun käyneitä jäi työttömiksi ja pakeni Ruotsiin.

Suuret ikäluokat valtasivat parhaat työ- ja virkapaikat 1970-luvulta alkaen aina näihin päiviin asti. Myös eduskunnan täytti 1940-luvulla syntyneet. Heistä tuli kaikkialla tulppa nuoremmille ikäluokille.

Vielä vajaa 10 vuotta sitten kaikki puoluejohtajat ja merkittävät muut poliitikot olivat 1940-luvulla syntyneitä. Nyt heidän tilallaan on lähes poikkeuksetta 1970-luvulla syntyneet. Tämä osoittaa 60-luvulla syntyneiden väliinputoamisen niin virka- kuin poliittisen eliitinkin piiristä. Aiheuttanee katkeruuttakin.

Nyt suuret ikäluokat alkavat rasittaa eläkejärjestelmää sekä terveyden- ja vanhustenhuoltoa. Pian he ovat hautausmaiden ongelmana myrkyllisine amalgaamihampaineen. Voisi sanoa, että todellinen ongelmasukupolvi, ellei jonkun mielestä jopa rikollisjoukko.

Mutta kukaan ei voi omaa syntymäaikaansa määrätä, joten turha syyllistää. Elämä on tällaista. Onni ei jakaudu tasan. Vyöryjä syntyy ja ne synnyttävät tulppia, jotka aikanaan purkautuvat. Nyt puretaan suurten ikäluokkien tulppaa, ellei sitten Kiviniemen hallitus määrää kaikkia jatkamaan töissä vielä muutaman vuoden!

Kategoria: Yleistä

Kommentoi kirjoitusta

Nimi
Sähköposti
Viesti
 Kirjoita kenttään kuvassa näkyvä tarkistusteksti ennen kommentin lähettämistä
 
 
© Toimi Kankaanniemi. Powered by ToimiSait 2.0.