Saimme pääministerin, jolla on poikkeuksellisen pitkä ura parlamentaarikkona, 15 vuotta. Aikoihin ei ole näin ollut. Se antaa pohjaa menestyksekkäälle yhteistoiminnalle eduskunnan kanssa. Pääministerinkin on muistettava, että hän on vastuussa eduskunnalle ja vain sille. Siksi hänen on hyvä tuntea valtiopäivätoiminta.
Keskustelin hyvän tovin uuden pääministerin kanssa heti valinnan jälkeen, mutta ennen nimitystä. Totesin, että ei hänen tarvitse hallita hyvin kuin kaksi asiaa: talouspolitiikka ja EU-politiikka. Niissä ei saa kompuroida eikä niitä voi siirtää muiden vastuulle. Kaiken muun, jopa ulkopolitiikan, voi jättää sektoriministerin vastuulle. Näin varsinkin, kun muut kokeneet ministerit jatkavat tehtävissään.
Pääministeriltä kysytään kaikesta mahdollisesta ja kaikesta hänen täytyy jonkin verran tietääkin, mutta selvää on, että opetusministeri hoitaa sivistysasiat, liikenneministeri liikenneasiat jne. Pääministerin ei tarvitse tuntea yksityiskohtia. Talouspolitiikan suuret ja pienet asiat pääministerin on hallittava liki yhtä hyvin kuin valtiovarainministerin. EU-kokouksiin pääministerin on osallistuttava ja ne asiat hallittava.
Uskon, että Mari Kiviniemi osaa ja oppii nopeasti lisää. Toivon hänelle menestystä edessä olevissa todella vaikeissa asioissa. Samoin uskon, että Tapani Tölli hallitsee oman salkkunsa asiat ja hänellekin toivon menestystä!

Tilaa RSS-syöte