Puoluekokoukset ovat takana paitsi Vasemmistoliiton, joka kokoontuu ensi viikonloppuna Jyväskylässä. Eduskuntavaalit käydään nyt "vallassa" olevien puoluejohtajien johdolla. Vaikeat vaalit, koska julkinen talous on kasvavissa vaikeuksissa ja nyt jo EU suomalaisen talouskomissaarinsa Olli Rehnin suulla painostaa meitäkin menoleikkauksiin. Niistä ei päästä yli eikä ympäri. Ja veronkorotuksiakin tulee. Kenelle raskain taakka kaadetaan, siitä väännetään kättä. Toki populistit, joita on kaikissa puolueissa, lupaavat kaikenlaista hyvää ääniä saadakseen. Sekin kuuluu pelin henkeen.
Nyt alkaa se pelikausi, joka päättyy helmikuussa 2012. Silloin valitaan isäntä tai emäntä Mäntyniemeen. Lähes vallaton, mutta mukavia etuja nauttiva henkilö. Yksi paikan tavoittelija on varma. Mari Kiviniemi on ehdokkuuden velkaa Anneli Jäätteenmäelle. Ennen linnaan oltiin kasvamassa Suomen Pankissa, nyt Brysselissä. Siellä on toistaiseksi toinenkin varma ehdokas, Timo Soini. Kolmas voisi olla Liisa Jaakonsaari, mutta hänen Nato-intonsa voi kasata kiviä tielle eikä kelpaa ainakaan koko vasemmiston yhteiseksi pelaajaksi. Tilaa jää vaikkapa Eero Heinäluomalle tai Erkki Liikaselle.
Kotimaan pelikentillä, mutta myös Afrikassa ja muualla maailmalla pelaa ehdokas Pekka Haavisto. Mitä tekee puhemies Sauli Niinistö? Saattaa olla, että ei lähde kisaan mukaan, jolloin tie olisi avoin jollekulle elinkeinoelämän vaikuttajalle. Tuskin Jorma Ollilaa kuitenkaan kiehtoo Mäntyniemi. Monille puolueille presidenttikisa on hankala. Poissa on vaikea olla, mutta mukaan lähtökin on hankalaa. Puolitoista vuotta vain on aikaa, joten peli alkaa.

Tilaa RSS-syöte